Kohtuus kaikessa, laattaamisessakin

Arvo Merikannel

Se pääsiäinen sitten oli ja meni. Mukavaa oli ja kelitkin oli ihan mallikkaat. Vaikka ei ollutkaan ihan niin lämmintä kuin oli lupailtu. Vietettiin pienellä porukalla (pari ihmistä, eläin ja pingviinejä) aikaa järvenrannalla. Oli mukava seurata, miten kevät sulatteli viimeisiä jää lauttoja. Mikäs siinä oli ollessa.

Me pigviinit ja se eläin loikoiltiin ja vietettiin aikaa yhdessä, mutta ne pari ihmistä, istuskelivat nenä laatoissaan kiinni. Oli isompaa laattaa ja pienempää laattaa. Sormella huiskivat niitä, laattojaan säännöllisin väliajoin. Välillä kyllä pistää miettimään, mitähän ne mahtoivat tehdä entivanhaan silloin kun noita laattoja ei ollut? Nyt ne kuulemma somettavat, katsovat mitä kavereille kuuluu ja kertovat kavereille mitä itselleen kuuluu. Ai sen, että pläräävät laattojaan aamusta iltaan? Kiinnostaakohan se ketään? Ai niin tietysti niitä, jotka itsekin huiskivat sormellaan omaa laattaansa.   

Ei vaan, kyllähän minä tiedän mitä ne laatat oikeasti on, ja tiedän minä senkin, ettei niillä pelkästään someteta. Nämä pari ihmistä kyllä lukivat niistä kirjoja, katsoivat urheilua ja hyvän tahtoisia dokumentteja. Että on niissä kyllä omat hyvät puolensakin. Entivanhaan reissulle olisi raahattu televisio ja vino pino kirjoja. Nyt riitti pari laattaa. Ja senkin tiedän, että paremman puutteessa kyllä niillä voi ottaa kuviakin ja dokumentoida elämän vaiheita.

Sitä minä meinasin, että laattailkaa kuitenkin kohtuudella.  

T. Hyväntahdonlähettiläs Arvo Merikannel

Kategoria(t): Arvonmatkassa, Luova kirjoittaminen, Luovuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *